Pyöräilystä yhteinen harrastus koiralle ja omistajalle

Karvaiset ystävät kaipaavat paljon liikuntaa aivan kuten omistajansakin. Agility ja rataharjoittelu tarjoavat vauhdikasta menoa ja meininkiä, mutta harrastusta tukemaan ja sen vastapainoksi on hauskaa keksiä muutakin tekemistä. Uudet liikuntalajit piristävät, kehittävät koiran ja myös omistajan lihaksia, lihasmuistia, koordinointikykyä ja pitävät yllä liikkuvuutta, hyvinvointia ja yleiskuntoa. Vaikka ulkoilun rutiineilla on tärkeä sijansa eläimen elämässä, tavallisiin kävelylenkkeihin saa aivan uutta tuntua lähtemällä välillä pyöräilemään koiran kanssa. Pyöräilystä voi tehdä yhteisen harrastuksen, josta ihmisen paras kaveri pystyy nauttimaan turvallisesti yhdessä emäntänsä tai isäntänsä kanssa. Oikeanlaiset varusteet ja oikeanlainen maasto parantavat kokemusta niin polkijan kuin nelijalkaisen lenkkeilijänkin kannalta. Koiraa täytyy myös treenata pyöräretkiä varten vähän kerrallaan, jotta uusi liikuntamuoto ei aiheuta rasitusvammoja ja loukkaantumisia. Vaikka voisi ajatella, että koiralle polkupyörän tahdissa juokseminen on helppoa ja tuttua puuhaa, pyöräily aiheuttaa liikkumiselle omat lainalaisuutensa. Jos pyöräily ei innosta, voi koiran kanssa tehdä paljon kaikkea muutakin urheilullista.Koiran omistajan osalta pyöräilyharrastukseen soveltuu loistavasti ihan tavallinen standardipyörä, jollaisen voi kätevästi hankkia vaikka hyvin varustetusta verkkokaupasta. Sopivan rungonkoon valitsemiseen löytyy apuja verkkokaupan sivuilta ja pyörä toimitetaan rahdissa kotiovelle, joten paljon helpommaksi ei enää koirapyöräilyn tärkeimmän välineen hankkiminen voi mennä. Koiralle taas kannattaa hommata hyvät valjaat tai tukeva hihna, jollaisen pyöräilijä voi kiinnittää vyötärönsä ympärille. Silloin kädet ovat vapaana ohjaustankoa varten. Sekä pyöräilijä että koira tarvitsevat mukaan myös riittävästi vettä.Reitiksi kannattaa valita pehmeä maasto ja huomioida, että aurinkoisina kesäpäivinä ja helteellä asfaltti tuntuu kuumalta eläimen herkkiin polkuanturoihin. Muutenkin on parempi valita lenkkipaikaksi esimerkiksi metsä tai puisto, jonka puiden katveessa kuntoilijat saavat nauttia varjon viileydestä.Kovin nuoren, alle 18 kuukautta vanhan koiran kanssa ei ole hyvä lähteä pyöräilemään. Eläimen on osattava seurata omistajansa antamia ohjeita, ja omistajan on osattava pyöräillessä huomioida niin ympäristö kuin lemmikkinsä käytös. Eläinlääkäriä tai kasvattajaa on hyvä konsultoida varsinkin, jos rodulla on tyyppivikoja. Lemmikkinsä aktiivisuutta ja hyvinvointia voi tulevaisuudessa seurata myös lemmikkiteknologian, esimerkiksi aktiivisuuspannan avulla. Yhteisissä pyöräretkissä riittääkin aihetta analysointiin!